Ettepäs tiedäkään, missä tänään(/eilen) oltiin 8D
No eka mentiin Shibuyaan ja siellä zeal linkkiin, koska siellä oli ilmainen instore eventti. :D Mentiin ensin sisälle eventti paikkaan muiden tyyppien kanssa puolituntia ennen kuin tapahtuman oli tarkoitus alkaa, mutta meidät kaikki tultiinkin potkimaan sieltä pois, koska se päätettiinkin aloittaa myöhemmin. Kökötettiin siellä pihalla sitten kaatosateessa ja pyörittiin zeal linkin kaupassa ainakin tunnin, ennenkuin päästiin uudestaan sisälle. Saatiin sattumanvaraisesti istumapaikka liput ja mun oli 23 ja Marian 18. Mun viereen ei saanut kukaan paikkoja ja siinä olikin 2 tyhjää tuolia mun molemmilla puolilla.
Sitten ensimmäisenä esiintyi bändi, jonka vuoksi sinne mentiinkin eli JIVE(♥!). Tai no, Kirio ja Haru vain olivat paikalla. He vetivät kolme biisiä akustisina ja meininki oli aika hilpeä kun Kirio ei meinannut muistaa ollenkaan kolmannen kappaleen sanoja. :'D (Ne biisit eivät siis olleet JIVEn omia) Toisena esiintyi KYOKUTOU GIRL FRIENDin Hayashidarinda ja Kecchi(joo ja en oo varma noista nimistä B:).
Tunnin taisi tuo eventti vain kestää.
Mulla kastu tennarit ihan totaalisesti. 8)
...Lydettiin ihana Disney kauppa *q*
Ehdittiin pyöriin siel vaan vähän aikaa kun mentiin sinne pikkasen ennen sulkemis aikaa :<
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti