maanantai 10. marraskuuta 2008

8.11 @ kumagaya

Voisinkin nyt vähän kertoa meidän reissusta Kumagayaan :D

Lähdettiin jälleen aika varhaisin kun matkaa Uenosta Kumagayaan oli ainakin tunti ja varattiin myös aikaa siihen, että kuitenkin törppöillään ja eksytään, mutta löydettiinkin heti oikeisiin paikkoihin.
Heaven's Rock löytyi heti ja me sitten kolme tuntia könötettiin sielä Kumagayassa ja pyörittiin ostoskeskuksissa.
Päästiin siinä sitten jossain välissä sisälle konsertti paikkaan ja oltiin Marian kanssa siinä lavalta katsottuna vasemmalla reunassa, suunnilleen kuudennessa rivissä. Porukkaa oli paikalla paaaaljon enemmän kuin niillä keikoilla, millä ollaan yleensä täälä oltu.

Ensimmäisenä soitti Irokui., mutta en mukamas tunnistanut ainuttakaan biisiä :B Yuurin välispiikit ja esitykset olivat vammasia ja naureskelin niille sielä itsekseni. :'D Joo en nyt tässä muuta muista köh höh höö~ Odottelin ihan liian innoissani Poitrinee, hehe.


Toisena esiintyi zoro. *-*
Ne oli aivan mahtavia!!1 Ne lauloi ainakin biisit: Kitsune, CUBE, sitten taisi olla Yellow Berry (tai sitten ei %D muisti vähän pettää) ja joku biisi oli apollo levyltä. En niin kauheesti nähnyt lavalle kun oon tällainen pätkä D8 Ryuujin pää näkyi vain suurimmaksi osaksi ja se sielä otti mikin suuhun xDDDD Ja ne furit oli söpöjä kun Ryuppe niitä huitoi sielä ihan innoissaan xD
Nähdään onneksi zoro vielä varmaan 2~3 kertaa ja vielä Takadanobaba arealla *-* tykkään eniten käydä siellä keikoilla kun ei ole ikinä mitään kamalaa tungosta ja lavallekin näkee tosi hyvin :] (ehkä saan sitten tehtyä paremman rapskan zorostakin %DD)

Sitten alettiin Marian kanssa jänskäämään Poitrinea ja [_Vani;lla]:a 8D
aateltiin, että tää kun on PS Companyn järkkäämä kiertue niin muitten levylafkojen bändit esiintyy ensin ja PSC:n bändit saavat päättää illan...

JA ARVATKAA OLIKO EES PIENI PETTYMYS KUN SUG RYNTÄÄ LAVALLE!!!1 DDDD8 ASDFGH!!1
Kaikki kiljuivat ja ryntäsivät paineella eteenpäin ja yrittivät hiplata Takerua. Sain siinä samalla mukavan tilaisuuden hivuttautua eteenpäin ja löysinkin itseni SuGin esityksen jälkeen keskeltä, 3~4 riviltä ja yllätyksekseni Maria oli päässyt puikkelehtimaan taakseni. xD


Sitten taas jänskättiin Poitrinee ja [_Vani;lla]:a, mutta nyt olikin vuorossa SCREW.
Aaaaaaargh, odottamisen sietämätön tuska!!!!!1 xDDDDDDDD

Tyyliin nukuin pari ensimmäistä biisiä ja heräsin kolmannessa kun Byoulta väheni vaatteet. (minkäs minä itselleni mahdan 8DDDD)
Viimeisen biisin aikana moshailin ihan fiiliksissä silmät kiinni, kunnes tunsin hetkessä paitani kastuvan. Olin, että what the fak ja nostan katseeni ylös niin siellähän Byou tuijottaa takaisin ilkikurisesti ja loroottaa pullosta vettä suoraan mun paidan kaula-aukosta sisään. (ÔuÔ) Saan vähän ravistettua hiuksiani ja naamaani pyyhittyä kuivemmiksi niin eiköhän Byou sitten ole jo ehtinyt laittamaan sitä pulloa jalkoväliinsä ja ruikkaamaan vettä uudestaan mun naamalle. Loput vedet herra sylki yleisöön ja tunki tyhjän pullon korkkipuoli edellä housuistansa sisään ja hinkkasi sitä siinä tunteella mukavan aikaa, otti sitten pullon pois ja laittoi suuhunsa juuri korkkipuolen edellä 8DDDDDD Sitten se sylkäisi pullon yleisöön ja joku onnekas(!?! xD) sai sen :B
SIINÄ TÄRKEIMMÄT TIEDOT SCREWIN KEIKASTA OLKAA HYVÄT xD

Ja myöhemmin tulee fanityttöilyn täyteinen raportti Powasta ja Vani;llasta. Tolla toisella on jotain tärkeetä asiaa %DDDDDDDDD

Ei kommentteja: